Seija Haapamäki # 4, Juornaankylä

Hei

olen Seija Haapamäki 48 vuotta. Olen syntynyt Oulujoella ja asunut siellä lähes koko elämäni. Olen koulutukseltani yo-laskentatoimenmerkonomi. Uusioperheeseeni kuuluu mieheni Tapio, hänen lapsensa Jenni, Juulia, Lauri sekä lapseni Katja ja Niko. Lapset elävät jo omaa elämäänsä Oulussa, Juulia asuu vielä kotona ja käy lukiota. Muutimme Askolaan 2007 Juornaankylälle.. 90-luvun alussa olen kokenut miltä tuntuu tehdä pätkätöitä, saamatta vakituista työtä ja jonkin aikaa olin myös työttömänä. Pätkätöiden ohessa toimin Oulun seudun eläinkotisäätiön vastaavana hoitajana. Ensimmäisen vakituisen työpaikan sain 2001, kun Ouluun perustettiin kaupunkilehti Forum24. Eläintenhoitajan hommaan eksyin harrastukseni kautta. Toimin aikanaan hyvin aktiivisesti palveluskoiratoiminnassa koulutusohjaajana sekä vapaehtoisessa pelastuspalvelussa mm. etsintäpartiossa. Nykyään työskentelen Kattotutka Oy:ssa toimistopäällikkönä sekä pyöritämme mieheni kanssa pientä rakennusalan yritystä. Sen myötä olen päässyt näkemään millaista on toimia yrittäjänä. Harrastuksiani ovat koirat ja hevoset, niiden myötä luonnossa liikkuminen. Kasvatan pienimuotoisesti koiria ja harrastan hevosteni kanssa raviurheilua sekä ratsastusta.

Vanhukset, lapset ja eläimet ovat lähellä sydäntäni. Toivon pystyväni vaikuttamaan omalta osaltani lapsiperheiden ja vanhusten hyvin vointiin. Pienet kyläkoulut ala-asteella antavat turvallisen alun pienille koululaisille. Opettajalla on aikaa ja voimia paneutua pienten oppilaiden ongelmiin. Suurissa täyteen ahdetuissa kouluissa oppilas ei voi olla yksilö, vaan vain osa suurta laumaa. Yläasteella oppilaat ovat jo valmiita ottamaan vastuuta omasta opiskelusta ja voivat opetella elämään isoissa ryhmissä auttaen toinen toistaan. Mielestäni kouluterveydenhoitoa on jo ajettu riittävästi alas ja se näkyy nuorten huonovointisuutena ja syrjäytymisenä. Erilaisten kerhojen ja harrastusten kautta nuoret saavat sisältöä elämäänsä. Emme voi säästää lasten ja nuorten hyvin voinnista, koska he huolehtivat meistä tulevaisuudessa, kun olemme vanhoja itse. Ihmisille pitää antaa mahdollisuus elää myös maaseudulla, mikä tarkoittaa, että palveluja täytyy myös löytyä sopivan matkan päästä. Pienet kyläkoulut pitävät maaseudun edes jotenkin elävänä ja antaa lapsiperheille mahdollisuuden elää siellä, ilman hirvittäviä koulumatkoja. Kaikki eivät halua pakkautua tiheisiin asutuskeskuksiin. Itse kuulun niihin ihmisiin, joka on halunnut kasvattaa lapsensa maaseudulla.

Nykyään kun kuuntelee uutisia, tulee sellainen kuva, että vanhukset ovat joku iso ongelma yhteiskunnalle. Minä haluan kunnioittaa vanhuksia ja toivon, että omalta osaltani pystyisin jotenkin vaikuttamaan siihen, että vanhukset saisivat elää loppuelämänsä rauhallisesti, ilman, että heitä heitellään laitoksesta toiseen. Vanhusten tulee saada asua omassa kodissaan niin kauan kuin heidän terveytensä sen sallii ja siksi kotihoitoa ja omaishoitoa olisi kehitettävä enemmän. Kun oma terveys ei enää salli asua kotona, pitäisi järjestää heille inhimillinen paikka palvelutaloista ja sairasosastoilta, mutta näissäkin tulisi olla riittävästi henkilökuntaa, että hoitajilla olisi aikaa huomioida vanhukset ihmisinä, eikä vain pakollisina potilaina.

Eläimet ovat aina kuuluneet osana elämääni, siksi minulle on hyvin tärkeää, että myös niiden hyvinvoinnista tulee huolehtia. Eläinsuojelu maalaisjärjellä kuuluu meille kaikille. Tuotantoeläimet tuottavat enemmän, jos niiden hyvinvoinnista on huolehdittu riittävästi. Minä kannatan kotimaista ruokaa. Olen viettänyt suurimman osan nuoruudestani tehden maatalon töitä naapurissa ja mieheni on entinen maanviljelijä, joten myös maatalon elämä minulle tuttua. Olenhan lähes viittä vaille valmis maatalouslomittajakin. Monille ihmisille eläimet ovat yksinäisyyden turva ja niiden kautta saa myös uusia ihmissuhteita. Nykyään, kun yhteiskunta on kova ja pyörii rahan ympärillä, se oma lemmikki tuo lohtua esim. mielenterveyspotilaille ja pakottaa omistajansa lähtemään ulos neljän seinän sisältä. Ne kun eivät koskaan kyseenalaista omistajansa tekemisiä. Valitettavasti on ihmisiä, jotka kohtelevat eläimiänsä hyvin epäinhimillisesti, joten pitää olla jokin valvova elin, jonka tehtävän on valvoa eläinten hyvinvointia.

Monella on sellainen kuva, että yrittäminen on helppoa. Eipä se olekaan ihan niin. Pienyrittäjän arki ei todellakaan ole ruusuista. Tunteja ei lasketa, vaan töitä tehdään lähes ympäri vuorokauden. Yrittäjät olisivat valmiita lisäämään työpaikkoja, mutta työntekijän pitäminen on todella kallista. Se ei ole se pelkkä maksettu palkka, vaan lisäkulut lähes tuplaavat sen kaikkine sivukuluineen. Jollain tavalla yhteiskunnan pitäisi helpottaa ja kehittää asioita niin, että yrittäminen kannattaa, mikä toisi lisää työpaikkoja. Pienet yritykset kärsivät ensimmäisinä, kun yhteiskunnan talous horjahtaa.

Turvallinen ja inhimillinen elämä kaikille.