Asko Pitkänen # 13, Monninkylä

Jo lukioaikoina olin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Kiinnostus on jalostunut oman kunnan eli Askolan asioiden hoitamiseen. Nyt 52-vuotiaana elämänkokemukseni myötä Askolan asioiden eteenpäin vieminen on helpottunut.

Askolan lukion käymisen jälkeen ryhdyin jo 19-vuotiaana taksiyrittäjäksi.

Perheen kasvaessa osottautui, että ammatti joka sitoo seitsemän päivää viikossa täytyy jättää. Kouluttauduin kolmekymppisenä liikenneopettajaksi ja työskentelin Helsingissä noin 15 vuotta. Lasten (2 tyttöä ja 2 poikaa) kasvaessa huomasin, että olisi mahdollista jälleen aloittaa yrittäjyys ja nyt olenkin ollut autokoulualan yrittäjänä pari vuotta.

Samalla kun lapset kasvoivat, alkoi aika riittämään paremmin kunnallispoliittisiin asioihin. Aluksi lautakuntatyöskentelyä mm.

sivistyslautakunnassa, varavaltuutettuna Keskustan valtuustoryhmässä ja nykyisin valtuutettuna, valtuustoryhmän puheenjohtajana sekä kunnanhallituksen jäsenenä. Näiden vuosien aikana olen oppinut, että yhteisten asioiden hoitaminen on vaativaa ja aikaa vievää. Silti olen innostuneena valmis jatkamaan kunnallisissa luottamustehtävissä.

Askolan kunnan talous on kriisissä. Kaikkien tulevien valtuutettujen tulee sitoutua kunnan talouden tasapainottamiseen. Omalta osaltani lupaan tehdä töitä hartiavoimin kunnan talouden kuntoonsaamiseksi ja sen kautta itsenäisyyden säilyttämisen puolesta.

Muista käydä äänestämässä!

Asko Pitkänen #13

Seija Haapamäki # 4, Juornaankylä

Hei

olen Seija Haapamäki 48 vuotta. Olen syntynyt Oulujoella ja asunut siellä lähes koko elämäni. Olen koulutukseltani yo-laskentatoimenmerkonomi. Uusioperheeseeni kuuluu mieheni Tapio, hänen lapsensa Jenni, Juulia, Lauri sekä lapseni Katja ja Niko. Lapset elävät jo omaa elämäänsä Oulussa, Juulia asuu vielä kotona ja käy lukiota. Muutimme Askolaan 2007 Juornaankylälle.. 90-luvun alussa olen kokenut miltä tuntuu tehdä pätkätöitä, saamatta vakituista työtä ja jonkin aikaa olin myös työttömänä. Pätkätöiden ohessa toimin Oulun seudun eläinkotisäätiön vastaavana hoitajana. Ensimmäisen vakituisen työpaikan sain 2001, kun Ouluun perustettiin kaupunkilehti Forum24. Eläintenhoitajan hommaan eksyin harrastukseni kautta. Toimin aikanaan hyvin aktiivisesti palveluskoiratoiminnassa koulutusohjaajana sekä vapaehtoisessa pelastuspalvelussa mm. etsintäpartiossa. Nykyään työskentelen Kattotutka Oy:ssa toimistopäällikkönä sekä pyöritämme mieheni kanssa pientä rakennusalan yritystä. Sen myötä olen päässyt näkemään millaista on toimia yrittäjänä. Harrastuksiani ovat koirat ja hevoset, niiden myötä luonnossa liikkuminen. Kasvatan pienimuotoisesti koiria ja harrastan hevosteni kanssa raviurheilua sekä ratsastusta.

Vanhukset, lapset ja eläimet ovat lähellä sydäntäni. Toivon pystyväni vaikuttamaan omalta osaltani lapsiperheiden ja vanhusten hyvin vointiin. Pienet kyläkoulut ala-asteella antavat turvallisen alun pienille koululaisille. Opettajalla on aikaa ja voimia paneutua pienten oppilaiden ongelmiin. Suurissa täyteen ahdetuissa kouluissa oppilas ei voi olla yksilö, vaan vain osa suurta laumaa. Yläasteella oppilaat ovat jo valmiita ottamaan vastuuta omasta opiskelusta ja voivat opetella elämään isoissa ryhmissä auttaen toinen toistaan. Mielestäni kouluterveydenhoitoa on jo ajettu riittävästi alas ja se näkyy nuorten huonovointisuutena ja syrjäytymisenä. Erilaisten kerhojen ja harrastusten kautta nuoret saavat sisältöä elämäänsä. Emme voi säästää lasten ja nuorten hyvin voinnista, koska he huolehtivat meistä tulevaisuudessa, kun olemme vanhoja itse. Ihmisille pitää antaa mahdollisuus elää myös maaseudulla, mikä tarkoittaa, että palveluja täytyy myös löytyä sopivan matkan päästä. Pienet kyläkoulut pitävät maaseudun edes jotenkin elävänä ja antaa lapsiperheille mahdollisuuden elää siellä, ilman hirvittäviä koulumatkoja. Kaikki eivät halua pakkautua tiheisiin asutuskeskuksiin. Itse kuulun niihin ihmisiin, joka on halunnut kasvattaa lapsensa maaseudulla.

Nykyään kun kuuntelee uutisia, tulee sellainen kuva, että vanhukset ovat joku iso ongelma yhteiskunnalle. Minä haluan kunnioittaa vanhuksia ja toivon, että omalta osaltani pystyisin jotenkin vaikuttamaan siihen, että vanhukset saisivat elää loppuelämänsä rauhallisesti, ilman, että heitä heitellään laitoksesta toiseen. Vanhusten tulee saada asua omassa kodissaan niin kauan kuin heidän terveytensä sen sallii ja siksi kotihoitoa ja omaishoitoa olisi kehitettävä enemmän. Kun oma terveys ei enää salli asua kotona, pitäisi järjestää heille inhimillinen paikka palvelutaloista ja sairasosastoilta, mutta näissäkin tulisi olla riittävästi henkilökuntaa, että hoitajilla olisi aikaa huomioida vanhukset ihmisinä, eikä vain pakollisina potilaina.

Eläimet ovat aina kuuluneet osana elämääni, siksi minulle on hyvin tärkeää, että myös niiden hyvinvoinnista tulee huolehtia. Eläinsuojelu maalaisjärjellä kuuluu meille kaikille. Tuotantoeläimet tuottavat enemmän, jos niiden hyvinvoinnista on huolehdittu riittävästi. Minä kannatan kotimaista ruokaa. Olen viettänyt suurimman osan nuoruudestani tehden maatalon töitä naapurissa ja mieheni on entinen maanviljelijä, joten myös maatalon elämä minulle tuttua. Olenhan lähes viittä vaille valmis maatalouslomittajakin. Monille ihmisille eläimet ovat yksinäisyyden turva ja niiden kautta saa myös uusia ihmissuhteita. Nykyään, kun yhteiskunta on kova ja pyörii rahan ympärillä, se oma lemmikki tuo lohtua esim. mielenterveyspotilaille ja pakottaa omistajansa lähtemään ulos neljän seinän sisältä. Ne kun eivät koskaan kyseenalaista omistajansa tekemisiä. Valitettavasti on ihmisiä, jotka kohtelevat eläimiänsä hyvin epäinhimillisesti, joten pitää olla jokin valvova elin, jonka tehtävän on valvoa eläinten hyvinvointia.

Monella on sellainen kuva, että yrittäminen on helppoa. Eipä se olekaan ihan niin. Pienyrittäjän arki ei todellakaan ole ruusuista. Tunteja ei lasketa, vaan töitä tehdään lähes ympäri vuorokauden. Yrittäjät olisivat valmiita lisäämään työpaikkoja, mutta työntekijän pitäminen on todella kallista. Se ei ole se pelkkä maksettu palkka, vaan lisäkulut lähes tuplaavat sen kaikkine sivukuluineen. Jollain tavalla yhteiskunnan pitäisi helpottaa ja kehittää asioita niin, että yrittäminen kannattaa, mikä toisi lisää työpaikkoja. Pienet yritykset kärsivät ensimmäisinä, kun yhteiskunnan talous horjahtaa.

Turvallinen ja inhimillinen elämä kaikille.

Olavi Merihaara # 10, Vakkola

10 = Askolalaisuus on sydämen asia!

Olen Olavi Merihaara 45-vuotias perheenisä Askolan Vakkolan kylästä. Olen syntyisin Helsingin ydinkeskustasta ja viettänyt lapsuusvuodet Helsingissä ja Vantaalla. Vuonna 1996 olen muuttanut Askolaan etsiessäni itselleni kotipaikkaa lähempää työpaikkaani, joka tuolloin oli vaihtunut Porvooseen. Näiden vuosien aikana Askolasta on tullut myös sydämessäni kotikuntani, jossa minulla ja perheelläni on hyvä asua.

Olen astunut poliisin palvelukseen 1.1.1989 Helsingin Liikkuvan poliisiin nuoremmaksi konstaapeliksi. Palveltuani tässä työpaikassa 7 vuotta, siirryin Porvoon kihlakunnan poliisilaitokselle 1996. 1999-2002 kävin kierroksella Helsingin poliisilaitoksella Itäkeskuksessa ja palasin tämän jälkeen takaisin Porvooseen töihin. Vuodesta 1998 lähtien olen työskennellyt ylikonstaapelina ja ryhmänjohtajana. Porvooseen palattuani riehaannuin hakeutumaan poliisin päällystökurssille 2004, valmistuin 2005 jouluna ja sain 2006 komisarion viran. Uuden Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen myötä siirryin Loviisan poliisiaseman esimieheksi 2009. Olen toiminut siis hyvin yksipuolisesti poliisina reilut 23 vuotta, mutta hyvin monipuolisissa ja vaihtelevissa tehtävissä. Tänä päivänä olen perehtymässä lupapalvelun saloihin ja joka päivä tulee itselle uutta opeteltavaa ja kehitettävää.

Perheeseeni kuuluvat vaimo Marina ja tytär Sabina. Lisäksi minulla on kolme lasta Rasmus 18, Ronja 16 ja Valtteri 15. Harrastelen vapaa-aikana kotitöitä ja joskus vaimon luvalla kalastusta ja metsästystä.

Työni vastapainoksi kaipaan itselleni ja perheelleni sellaista asuinympäristöä, missä voi levätä ja rauhoittua. Askola on osoittautunut minulle sellaiseksi paikaksi. Kiireisen työpäivän jälkeen ajaessa Vakkolan vanhan kivisillan yli, on tapanani hidastaa vauhtia ja katsoa jokimaisemaa ja samalla ottaa kravattini pois kaulasta. Sitä maisemaa katsellessa on mieleni tapana rauhoittua. Sitä maisemaa olen oppinut arvostamaan, koska sen merkitys on paljon muutakin kuin vain kaunis maisema. Se on kotini ja niin monen muunkin askolalaisen koti.

Olen aina ollut kiinnostunut seuraamaan yhteiskunnallisia asioita. Se on välttämättömyys poliisin ammatissa, jotta voisi ymmärtää erilaisia asioita ja ilmiöitä. Olen erityisesti tämän vuoden aikana huolissani seurannut poliisin tilannetta ja sen uutta hallintorakenneuudistusta. Lisäksi olen seurannut Askolan kunnan taloustilanteen kurimusta, joka on saanut aikaiseksi melkoisia ”isoja liikkeitä” kunnan päätösvaltaa nauttivissa elimissä. Miten tästä selviämme? Mielessäni kauniin Vakkolan siltamaiseman päälle on kasautunut tummia pilviä….

Miksi olen ehdokkaana? Miksipä en. Haluni vaikuttaa asioihin on kehittynyt 23 vuoden aikana poliisityössä. Poliisityössä en ole toteuttamassa omia mielihalujani, vaan yhteiskunnan ja elinympäristömme tahtotilaa. Politiikka on myös yhteisten asioiden hoitamista – näkökulma on vain hieman erilainen kuin poliisityössä. Olen tutustunut jo moniin täällä Askolassa ja vaikuttajana minulle on tärkeää saada kuunnella askolalaisia meille tärkeissä asioissa. Vaikken ole ollutkaan aikaisemmin muissa luottamustehtävissä, uskon siihen, että minulla on paljon annettavaa Vakkolan siltamaiseman, Askolan, askolalaisuuden ja askolalaisten puolesta.

Käytä ääntäsi  -  vaaleissa, ei jälkipuheissa!

Luottamuksen arvoista työtä askolalaisuuden puolesta.

Päämääränä entistä turvallisempi kotikunta.

Vaikuttamista lähipalvelujen ja -vaikuttamisen turvaamiseksi.